
(*Listaus ei sisällä kaikkia merkittäviä tapahtumia, vain yksittäisiä nostoja.)
1920 Muuramen kunta erosi Korpilahden kunnasta vuonna 1921 omaksi itsenäiseksi kunnakseen. Vuosikymmenen lopussa valmistui Muuramen kirkko, joka on ensimmäinen arkkitehti Alvar Aallon luonnosten mukaan toteutuneista kirkkorakennuksista. Kirkko on klassisismin ja funktionalismin välivaiheen edustaja.
1930 Kinkomaalle valmistui Suomen ensimmäinen kuntien omistama tuberkuloosiparantola, Keski-Suomen parantola. Se toimi myöhemmin myös sotasairaalana talvi- ja jatkosotien aikana.
1940 Muuramen posti korotettiin 1940 ensimmäisen luokan postitoimistoksi. Postia alettiin jakamaan muuramelaisten koteihin toisen maailmansodan jälkeen 1948.
1950 Jaakko Linjama sävelsi Helsingin olympialaisten tunnussävelen, olympiahymnin, 1952 Kirkonkylän koulun opettajan asunnossa ja Kinkomaalla asunut sotakirjailija Niilo Lauttamus kirjoitti menestyneen esikoisteoksensa Vieraan kypärän alla 1957.
1960 Muurame alkoi harjoittaa määrätietoista yrityspolitiikka onnistunein seurauksin 60-luvun puolivälistä lähtien ja perusti teollisuusalueen. Virastotalo valmistui 1968, siihen sijoittuivat kuntapalveluiden lisäksi muun muassa nimismies, poliisi, verotoimisto.
1970 Maaseutumainen kirkonkylä muuttui kuntakeskukseksi. Monitoimitalo, uimahalli ja kirjasto valmistuivat, samoin ensimmäiset kerrostalot ja liikekeskus rakennettiin. Muurameen saatiin myös oma terveyskeskus. Vuosikymmenen aikana kuntaan perustettiin kunnanjohtajan virka ja ensimmäiseksi kunnanjohtajaksi valittiin silloinen taloussihteeri Pauli Autio 1972. Myös kunnan uniikki tiedotuslehti Muuramelainen sai alkunsa 1970.
1980 Saunakylä ja Riihivuoren hiihtokeskus aloittivat toimintansa. Vuosikymmenen aikana palveluelinkeinojen osuus kasvoi merkittävästi ja Muurame sai kehittäjäkunta-tunnustuksen. Käsite Muurame-hengestä syntyi tuon vuosikymmenen aikana.
1990 Vuosikymmen oli kunnassa suurien investointien aikaa. Muuramen yläaste ja Kulttuurikeskus otettiin käyttöön 1990, lukio vuonna 1995. Vanhusten palvelukeskus Koskikoti valmistui puolestaan 1997.
2000 Teollisuus laajeni Punasillan yrityspuistoon ja kunnan uudet asuinalueet Riihiniemi, Seunavuori ja Tervamäki rakentuivat. Kumparelaskija Mikko Ronkainen toi Muurameen olympiahopeaa 2006.
2010 Muurameen rakennettiin uusi kauppakeskus, jonka pihapiiriin ysitien varteen nousi uusi maamerkki, valotaideteos UkkoMetso.
2020 Muuramen kunta täytti 100 vuotta 1.1.2021. Juhlavuotta vietettiin koko vuoden ajan osallistaen kuntalaiset mukaan lukuisin eri tavoin. Joulukuussa 2021 avautui myös DigiMuurame, moderni kotiseutumuseo verkossa.