
© 2023 Muurame. All rights reserved
Jaakko Linjama sävelsi Helsingin olympialaisten tunnussävelen, olympiahymnin, 1952 Kirkonkylän koulun opettajan asunnossa ja Kinkomaalla asunut sotakirjailija Niilo Lauttamus kirjoitti menestyneen esikoisteoksensa Vieraan kypärän alla 1957.
Perustettiin kunnan uniikki tiedotuslehti Muuramelainen, joka on välittänyt tietoa kunnan asioista tasapuolisesti kunnan kaikkiin talouksiin. Lehti ilmestyy nykyään noin kahden viikon välein.
Saunakylä avattiin saunakulttuurin erikoismuseoalueena, kokoajana Risto Vuolle-Apiala. Saunat edustivat erilaisia savusaunatyyppejä aina 1700-luvulta 1900-luvun alkupuolelle. Saunakylän toiminta oli pitkään aktiivista ja saunat lämpenivät kesäiltaisin. Lisäksi alueella järjestettiin paljon erilaisia tapahtumia. Nykyään saunakylä toimii Jämsässä Juokslahdella.
Muuramen Taideseura perustettiin. Tänä päivänä seuralla on toimitilat Franssilan yläkerrassa taidevintissä ja mm. kurssitoiminta aktiivista.
Murmuu-teatteri aloitti toimintansa. Teatterin tarjonnassa on vuosien aikana ollut monipuolisesti näytelmiä niin lapsille kuin aikuisille, komediasta vähän vakavampaan. Murmuun näytöskausi on tavallisesti aina vuoden lopussa, näytöspaikkana Muuramesali.
Muuramen markkinoiden järjestäminen alkoi. Markkinoiden järjestämisvastuussa on Muuramen Nuorkauppakamari ja markkinat on pidetty vuosittain aina kesäkuun alussa.
Vuosikymmen oli kunnassa suurien investointien aikaa ja Muuramen Kulttuurikeskus valmistui, arkkitehtinä Reijo Perko. Päiväsaikaan rakennus palvelee peruskoululaisia ja lukiolaisia ja iltaisin tilat valloittavat liikunnan ja kulttuurin harrastajat ja tekijät sekä kansalaisopiston opiskelijat. 230-paikkaisessa Muuramesalissa on nouseva katsomo ja se soveltuu hyvin niin teatteri-, konsertti-, elokuva- kuin kokouskäyttöön. 90-luvulla alkunsa sai myös suuren suosion saanut, useina vuosina järjestetty Rock saapuu Muurameen -tapahtuma.
Perustettiin Muuramen kuvataidekoulu, joka toimii edelleen. Kuvataidekoulu antaa taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista kuvataiteen perusopetusta.
Keskeisiä opetussisältöjä ovat piirustus, maalaus, keramiikka, kuvanveisto, valokuvaus, grafiikka ja arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatus. Koulu tarjoaa valmentavaa opetusta 6-vuotiaille ja perusopetusta 7–17-vuotiaille. Siihen voivat hakea 6–14-vuotiaat lapset. Opetusryhmät kokoontuvat Nisulanmäen ja Kinkomaan koulun tiloissa. Hakuaika kuvataidekouluun on keväisin, vapaita paikkoja voi hakea myös kesken lukuvuoden.
Rockfestivaali Naamat on järjestetty Tuomiston tilalla vuodesta 2000 alkaen. Erityislaatuisena piirteenä festarille on se, että liput myydään muutamassa minuutissa loppuun, jo ennen kuin esiintyjiä on julkistettu. Tämän vaihtoehtoisen rockfestarin teemana oli kesällä 2021 täydellinen hurmos ja rakkaus.
Kirjasto siirtyi koulunmäeltä virastotalon yhteyteen uusiin avariin tiloihin. Kirjaston lattiaremontti + palvelutiskin uudistaminen toteutettiin keväällä 2018.
Keski-Suomen elokuvakeskuksen (KSEK) kiertävä elokuvateatteri Kino Metso aloitti toimintansa Muuramessa. Kino Metso tuo Muurameen kerran kuukaudessa neljä elokuvaa, tarjonnassa on niin kotimaista kuin ulkomaista elokuvaa, uutuuksista klassikoihin, perhe-elokuvia unohtamatta.
Riihivuoren huipulle valmistui Riihivuori-areena, yli 700 paikkainen katettu teatteritila. Viime vuosina teatteritoimintaa Riihivuoressa on pyörittänyt UIT, Uusi iloinen teatteri.
Kuusihenkinen a cappella yhtye Toccante perustettiin. Ohjelmistossa on lastenlauluja, joululauluja sekä kevyttä musiikkia euroviisuista tangoon ja iskelmään.
Muuramen kirkko peruskorjattiin ulkoa ja sisältä arkkitehtitoimisto Ark-Kantosen suunnitelmien mukaan. Korjauksen lähtökohtana taas oli palauttaa kirkko alkuperäiseen asuunsa: kirkko sai alkuperäisen värinsä, alttarikaide palautettiin suorakulmaiseen muotoonsa ja ruusutarhan muuri rakennettiin uudelleen. Alttarin valoaukkoon toteutettiin Aallon siihen suunnittelema messinkinen kynttiläkruunumainen sähkövalaisin.
Lapsen ääni -kuoro perustettiin. Lapsen ääni laulaa klassista musiikkia kaikilta aikakausilta ja mukana on noin 50 lasta ja nuorta. Kuoroa johtaa Matias Lahti.
Muurame oli mukana Suomi100 -tapahtumissa monella tavoin ja maamerkki, valotaideteos UkkoMetso nousi uuden kauppakeskuksen kupeeseen ysitien varteen. Muuramepäiviä juhlittiin kesäkuussa Suomi100 -teemaisesti ja samoin itsenäisyyspäivän perinteisessä juhlassa Suomen juhlavuosi huomioitiin monipuolisessa ohjelmassa.
Muuppera, Muuramen ooppera. perustettiin. Muupperan ensimmäinen kokonainen ooppera oli syksyllä 2020 esitetty The Zoo, ja joulukuussa 2021 luvassa on joulukonsertti Muuramen kirkossa. Muupperan toiminta-ajatuksena on tarjota lavaesiintymismahdollisuuksia uusille laulajille.
Kinko Brass, viihteellisen puhallinmusiikin orkesteri perustettiin Kinkomaalle.
Muuramen 100-vuotisjuhlavuosi osallistaa kuntalaiset mukaan lukuisin eri tavoin. Vuosi alkoi 100 lyhdyllä uudenvuodenaattona ja jatkui Muurame100 videoiden muodossa. Kuntajuhlaa vietettiin 3.–5.9. eri puolilla Muuramea mm. taidepolun, taidenäyttelyiden, markkinoiden, kylätapahtumien, Kulttuurikeskuksen juhlan ja juhlavalaistun Muuramenjoen muodossa. Muurame100 näkyy monella tavoin kunnan toiminnassa, myös itsenäisyyspäivää juhlitaan Muurame100 -teeman alla.
Vuosittaisia tapahtumia ovat muun muassa: